Haalarit

Lahden tradenomiopiskelijat LINKKI ryn haalarit ovat siniset. Haalareita käytetään niin paikallisissa sekä valtakunnallisissa opiskelijatapahtumissa, mutta niitä voit myös käyttää vapaa-ajalla tai kampuksella ellei erityistä pukukoodia ole.
On hyvä muistaa, että haalarit päällä edustat tradenomeja sekä LAB- ammattikorkeakoulua.

Haalareihin liittyy myös tärkeitä etikettisääntöjä, jotka on lueteltuna alla.

Etiketti


Lahden Tradenomiopiskelijat LINKKI ry:n haalarit ovat kirkkaansiniset. Haalarit päällä edustat LINKKI ry:tä ja LAB-ammattikorkeakoulua.


Haalareita saa käyttää erilaisissa opiskelijatapahtumissa (jos pukukoodi ei tätä kiellä) ja muissa tilanteissa, joissa sen kokee suotavaksi.


Haalari puetaan päälle siten, että LINKKI logo jää näkyviin, niin että logosta näkyy teksti. Haalarit saa nostaa kokonaan päälle vasta sitten, kun haalarimerkkejä ei enää mahdu haalareiden alaosaan.


Haalaria ei saa missään tapauksessa pestä! Jos opiskelijatoverit kuitenkin huomauttavat haalarisi haisevan, on haalarit syytä puhdistaa. Tämä tapahtuu esimerkiksi käymällä pienellä uintiretkellä Vesijärvessä. Haalareiden omistajan tulee olla haalareiden sisällä koko pesemisen ajan.


Kaikki haalarimerkit ommellaan aina itse käsin! Haalarimerkit pysyvät paikallaan
parhaiten karhunlangalla ja ahkeran haalareiden ulkoiluttajan suositellaan käyttävän kaksinkertaista lankaa. Haalareissa olevat logot tulee jättää näkyviin siihen asti, että haalareissa ei ole enää enempää tilaa ommella lisää merkkejä. Kuitenkin logot saa peittää vasta fuksivuoden jälkeen.


Haalarin lahkeen voi vaihtaa seurustelukumppanin kanssa. Jos ero kuitenkin koittaa, omaa lahjetta voi yrittää kysellä takaisin. Hihojen ja taskujen vaihtaminen ystävien kesken on suotavaa.


Jos olet jo suorittanut korkeakoulututkinnon tai vaihdat alaa, voit yhdistää vanhat ja uudet haalarit ompelemalla puolet ja puolet yhteen ja luomalla näin täysin uuden ja persoonallisen haalarin.


Haalareihin voi kiinnittää erilaisia lisäosia, kuten pullonavaajan tai shottilasin. Näitä ei saa enää irrottaa kiinnittämisen jälkeen. Toisin sanoen, kaikki mitä laitat kiinni haalareihin, pysyy niissä.


On tärkeää, että pidät haalarit päällä hauskaa. Pue siis haalarit päälle ja käy
opiskelijatapahtumissa, laula sekä bailaa niin paljon kuin sielu sietää!